Tervetuloa kylään!

logo

Tervetuloa Värriön kylän ja kyläyhdistyksen kotisivuille!

Täällä tiedotamme kylän tapatumista, toiminnasta sekä muista kiinnostavista asioista.

Kylämme sijaitsee luonnonkauniin Värriöjärven ympärillä. Värriön kylään kuuluu olennaisena osana erämaakylä Seitajärvi. Värriöjärvi, Seitajärvi ja Arajärvi muodostavat kolmen järven ryppään, joita asukkaat ovat hyödyntäneet ja hyödyntävät edelleen kotitarvekalastuksessa.

Kylän pääelinkeino on porotalous, mutta kylästä löytyy myös metsä-  ja maatalousyrityksiä. Kylälle rakennettiin 1980-luvulla puolikymmentä luontaiselinkeinotilaa ja nyt on seuraava sukupolvi ottamassa vastuuta perheiden porokarjoista.

Asukkaita Värriön kylässä on noin 50 henkilöä. Kylässä on useita kesälomakäytössä olevia taloja ja lomamökkejä sekä Värriöjärven rannalla että Ala-Arajoen ja Ylä-Arajoen rannalla. 80-luvulla kylästä muutti paljon väkeä työn perässä etelään mm.Uuteenkaupunkiin. On ollut ilo huomata, että juuret ja sukurakkaus ovat säilyneet, sillä suuri osa muuttaneista käy edelleen lomillaan kylässä. Osa muuttaneista on jo palannut takaisin Värriölle.

Kyläläisten kokoontumispaikkana toimii pienoinen mutterikota, Kieppi. Kieppi rakennettiin 90-luvun alkupuolella Savukosken kunnan, ympäristökeskuksen ja Värriön kyläläisten yhteistyössä.

TERVETULOA käymään kylässä!

 Käytkö jättämässä viestin vieraskirjaan?

Vieraskirja

Värriön sää